lauantai 27. marraskuuta 2010

Äitinalle-kakku

Tämä kakkukuva oli tyttäreni oma toive, joka tuli hänen 5-vuotis synttäreilleen.  Täytteeseen piti miettiä jotain mistä lapsivieraatkin voisivat tykätä, joten päädyin tähän (Ohje on Kinuskikissalta). Kuvissa näyttää, että olisi kaksi eri kakkua kun kerma näyttää eri värisiltä mutta vika oli vaan valokuvaajassa.





7 munan vaalea kakkupohja

Kostutus vaniljamaidolla (2 dl maitoa + 1 tl vaniljasokeria)

Täyte:
500 g mansikoita
5 dl mansikkakermaa
1 prk rahkaa
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 rkl sokeria

Soseuta mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
Päällä pastaväreillä maalattu marsipaanilaatta ja pursotukset mansikkakermaa sekä vihreäksi värjättyä Flora vispiä.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Appelsiinikakku


75 g voita
1½ dl sokeria
2 munaa
1 appelsiinin mehu
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 appelsiinin raastettu kuori

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Lisää vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja appelsiinin raastettu kuori sekä appelsiinin mehu. Voitele ja korppujauhota vuoka ja paista 200 asteessa alatasolla 35 minuuttia.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Wilhelmiinat n. 50 kpl

Helppoja, nopeita ja todella hyviä pikkuleipiä.



200 g voita
2 1/4 dl sokeria
1 munan keltuainen
2 rkl siirappia
5 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
2 tl soodaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuainen ja siirappi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Muotoile taikinasta viisi tankoa ja paista ne kahdella, leivinpaperilla vuoratulla pellillä 200 asteessa keskitasolla 12 minuuttia. Leikkaa tangot heti uunista otettuasi vinoneliöiksi. Anna jäähtyä.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Täytetyt nyytit 16 kpl


Taikina:
2 ½ dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
5 ½ dl vehnäjauhoja
50 g valkosipulituorejuustoa

Lämmitä maito ja lisää siihen sokeri, suola ja kuivahiiva pieneen jauhomäärään sekoitettuna. Lisää loput jauhot ja viimeiseksi valkosipulituorejuusto. Anna kohota liinalle peitettynä n. 20 minuuttia.

Täyte:
200 g kinkkua
150 g valkosipulituorejuustoa
½ tl paprikajauhetta
ripaus yrttisuolaa

Pilko kinkku ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Täytettä voi notkistaa tilkalla kermaa.

Jaa taikina kahtia ja kauli pyöreäksi. Jaa taikina esim. taikinapyörallä kahdeksaan osaan ja laita jokaiseen noin ruokalusikallinen täytettä. Nosta kaikki reunat yhteen ja pyöräytä ne kiinni toisiinsa. Paista 225 asteessa keskitasolla 12-15 minuuttia.

torstai 18. marraskuuta 2010

Marjaisat pullat

Keittokirjaa selatessani löysin tämän ohjeen ja päätin kokeilla minkälaisia näistä tulee, kun niihin käytetään punaherukoita. Pullista tuli muuten hyviä mutta suosittelen käyttämään tavallista pullataikinan ohjetta, tällä pullaohjeella näistä tuli tosi kuivia.



100 g voita
6 dl jauhoja
2 tl kardemummaa
2 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
3/4 dl sokeria
½ tl suolaa

Sekoita jauhot (jätä jauhoja pieni määrä johon voi sekoittaa kuivahiivan) ja kardemumma pehmeän voin sekaan käsin sekoittaen. Lisää kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja sekoita lämmitetyn maidon joukkoon. Lisää maitoon myös sokeri ja suola. Kaada neste jauho-voiseokseen ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Leivo taikinasta pötkö ja jaa se n. 20 osaa, pyöritä pyöreiksi pulliksi ja laita pellille liinan alle kohoamaan.

Täyte:
5 dl punaherukoita
1 dl mantelijauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 munan valkuaista
1 dl sokeria

Sekoita marjojen sekaan mantelijauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää hiljalleen sokeri. Sekoita valkuaisvaahto varovasti käännellen marjojen sekaan. Tee pullien keskelle syvennys ja voitele pullan reunat keltuaiselle ja ripottele raesokeria. Laita täytettä keskelle ja paista pullia 225 asteessa alatasolla 10- 15 minuuttia.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Haisuli-kakku

Tässä kakku miehelleni ja lasteni isälle isänpäiväksi. Kovasti mietin mikä kuva kuvaisi miestäni ja tämähän sitten tuli mieleeni. Johtuisikohan siitä, että näitä muumihahmojen kuvia on tullut jo aikaisemmin maalattua tai olisikohan tuo nimi jotenkin osuva, tiedä sitä. Ohje on osittain Pirkka- lehdestä.




Tumma kakkupohja:
4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet munavaahdon sekaan. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka. Paista 175 asteessa alatasolla n. 30 minuuttia.

Täyte:
4 liivatelehteä
100g valkoista suklaata
1 tlk ( 2 dl) vispikermaa
1 tlk maitorahkaa
½ dl sokeria
2-3 tl sitruunankuoriraastetta
500 g mansikoita (pakaste)
3 rkl sitruunamehua

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan sulatettu suklaa, maitorahka, sokeri, sitruunankuori ja pieneksi paloiksi leikatut mansikat. Purista liivatteista ylimääräiset vedet ja sulata ne kuumaan sitruunamehuun. Sekoita täyttteen joukkoon.

Kostutus vaniljamaidolla ( 2 dl maitoa + 1 tl vaniljasokeria)

Kuorrutus suklaamoussella:
4 dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 levy Fazerin sinistä suklaata

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto. Vatkaa toisessa astiassa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vaahdot keskenään. Lisää viimeiseksi sulatettu suklaa.

Päällä pastaväreillä maalattu marsipaanilaatta ja mansikan makuisia rakeita.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Muumipappa-kakku

Tämän kakun tein isälleni isänpäiväkakuksi äitini toiveesta. Muumikuvien maalaus siis jatkuu. Äitini toivoi jotain uutta täytettä oman mieleni mukaan, siispä päädyin tähän hedelmätäytteeseen, joka on poimittu Kinuskikissa-blogista.

 










Kakkupohja:
7 kananmunaa
2½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Hedelmätäyte:
1 prk persikanpuolikkaita (á 480g ilman nestettä)
1 prk mandariinilohkoja (á 175g ilman nestettä)
4 dl vispikermaa
200g sitruunatuorejuustoa
1 dl vaniljakreemijauhetta

Valuta hedelmät ja soseuta. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto, soseutetut hedelmät sekä vaniljakreemijauhe.

Kostutuksessa käytetty hedelmien valutetut nesteet.

Suklaakinuskipäällinen:
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
50 g taloussuklaata
1 tl vaniljasokeria
1 tl voita

Laita katttilaan kerma ja sokerit. Keitä 10 minuuttia ja lisää suklaa, vaniljasokeri ja voi. Levitä nopeasti kakun päälle, sillä se jähmettyy todella nopeasti.

Muumipapan kuva maalattu pastaväreillä marsipaanin päälle. Kukat myös marsipaania, jossa keskellä mansikanmakuisia rakeita.  Pursotuksen Flora vispiä, josta osa värjätty.

torstai 11. marraskuuta 2010

Kauraiset sämpylät

Nämä ovat minun suosikkisämpylöitä. Ohje on otettu Kaurainen sämpyläjauho-pussista, laitan sen version mitä itse käytin.



5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 ps kuivahiivaa
10 dl kauraisia sämpyläjauhoja
50 g voita (ohjeessa margariinia)

Lämmitä vesi +42 asteiseksi. Sekoita suola, sokeri ja jauhoihin sekoitettu hiiva veden sekaan. Lisää loput jauhot ja viimeiseksi sulatettu voi. Kohota taikina liinalla peitettynä n. 30 minuuttia.
Muotoile taikinasta sämpylöitä ja anna kohota pellin päällä vielä toiset 30 minuuttia. Paista 225 astessa keskitasolla n. 12-15 minuuttia.


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Valkosipuli-Basilikaleipä

Alkuperäinen ohje on Kmsu Kettuterroristeiltä.  En käytä tavallisesti kauheasti yrttejä ja sen takia hiukan vähensin basilikan määrää, mielestäni maistui juuri sopivasti. 


3 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria   
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
25 g voita

3 valkosipulinkynttä
3 tl kuivattua basilikaa (itse laitoin vain 2tl)

Kuumenna maito reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon sokeri, suola sekä pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta joukkoon loput jauhot vähitellen. Lisää lopuksi sulatettu voi ja mausteet. Kohota kaksinkertaiseksi liinan alla vedottomassa paikassa. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja laita leivinpaperille pellin päälle haluamaasi muotoon. Kohota uudelleen 15 minuuttia, kunnes uuni on lämmin. Paista 200 asteessa keskitasolla n. 20 min.

lauantai 6. marraskuuta 2010

maanantai 1. marraskuuta 2010

Suklaakeksit n. 30 kpl

Toiveena oli suklaakeksejä ja tämä oli parhaimman kuuloinen ohje minkä löysin. Kaikissa ohjeissa käytetään tummaa suklaata mutta kotiväki tahtoi tavallista maitosuklaata, joten toivomus toteutui. Päätin tehdä tupla-annoksen, että ei tarvitse jatkuvasti tehdä mutta se oli virhe. Taikina oli niin kuivaa, että taikinakone ei jaksanut pyörittää sellaista määrää. Tässä teille se perusohje.
Tämän ohjeen löysin Kotikokki.net nimimerkillä Mei.



125 g voita
3 dl sokeria
2 munaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 levy suklaata

Sekoita sokeri ja voi keskenään. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Tee taikinasta epämääräisiä kasoja pellille leivinpaperin päälle. 9 kpl / pelti tai jos tahtoo pienempiä niin sitten 12 kpl / pelti. Paista 175 asteessa keskitasolla 15 minuuttia.