tiistai 28. elokuuta 2012

Appelsiiniaarre



Tässä taas yksi Kinuskikissan hyvistä ohjeista.

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
ripaus suolaa
2 appelsiinin raastettu kuori
2 munaa
200 g sitruunarahkaa
½ dl rypsiöljyä
½ dl vastapuristettua appelsiinimehua

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sekaan muut aineet ja vatkaa vatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Voitele ja korppujauhota rengasvuoka ja kaada taikina siihen. Paista 180 asteessa alatasolla 40 minuuttia. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

Kostutus:
1 dl vastapuristettua appelsiinimehua

Kostuta jäähtynyt kakku appelsiinimehulla joka puolelta.

Koristelu:
5 palaa maitosuklaata sulatettuna
nonparelleja

lauantai 25. elokuuta 2012

Herukka-kermaviilipiirakka




Tämä ohje on kopioitu suoraan Kermaruusun- blogista. Mitäpä sitä hyvää ohjetta muuttamaan.

Pohja:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250g voita

Pohjataikina:
noin 3/4 muruseoksesta +
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
n. ½ l puna- tai mustaherukoita
2 prk kermaviiliä (2 x 250g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
n. 1/4 muruseosta

Sekoita kuutioitu voi ja kuivat aineet keskenään murumaiseksi seokseksi ja ota toiseen kulhoon 1/4 osa muruseoksesta. Sekoita 3/4 osaan taikinasta piimä ja kananmuna. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Ripottele herukat pohjan päälle. Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja kaada herukoiden päälle. Lisää lopuksi pinnalle muruseos. Paista 200 asteessa 30-40 min.

perjantai 24. elokuuta 2012

Nougat-palat 16 kpl



Ohjeen löysin Kinuskikissan kirjasta mutta löytyy myös täältä. 

150 g voita
1 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Kuorrutus:
1 ½ dl hasselpähkinälevitettä (esim. Nutella)
1 Dubbel nougat-patukka

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle noin 26 x 26 cm kokoiseksi levyksi tai vastaavan kokoiseen vuokaan. Paista 200 asteessa keskitasolla 10-13 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Levitä pohjan päälle pähkinäsuklaalevitettä tasaiseksi pinnaksi. Jos levite on jäykkää, pehmitä sitä mikrossa miedolla lämmöllä. Laita kuorrutettu pohja takaisin uuniin muutamaksi minuutiksi jotta pehmentynyt suklaalevite tasoittuu sileäksi.

Sulata nougat-patukka mikrossa miedolla lämmöllä. Valuta lusikan avulla kuorrutteen pinnalle. Nosta leivonnainen jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa sen jälkeen paloiksi.

torstai 23. elokuuta 2012

Kaurakakut 40 kpl


Ohje on otettu Seitsemän sortin pikkuleivät-kirjasta. Yksinkertaisista aineksista valmistui todella hyviä pikkuleipiä.

200 g voita
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 dl rusinoita
1 tl ruokasoodaa

Nosta voi ajoissa huoneenlämpöön. Sekoita pehmeän voin sekaan kaikki ainekset. Pyöritä taikinasta palleroita, joiden halkaisija on noin kahden euron kolikon kokoinen. Nosta taikinapallerot pellille (16kpl/pelti) ja litistä niitä hiukan haarukalla. Paista 150 asteessa keskitasolla 15 minuuttia.

Herkkupullat n. 20 kpl



Peruspullataikina:
2 ½ dl maitoa
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 muna
1 pss kuivahiivaa
6-7 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia tai voita

Väliin:
75 g voita
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
(kanelia)

voitelu kananmunalla

Sokerikuorrute:
2 dl tomusokeria
2-3 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
elintarvikeväriä

Lämmitä maito +42 asteiseksi. Sekoita maidon sekaan suola, sokeri, kardemumma, muna ja hiiva sekoitettuna pieneen jauhomäärään. Lisää loput jauhot ja rasva alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikinaa kunnes se alkaa irtoamaan kulhon reunoilta. Anna taikinan kohota ½ tuntia.

Vatkaa voi ja sokerit pehmeäksi vaahdoksi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä voikreemi levyn päälle ja ripottele halutessasi myös kanelia. Pyöritä taikinalevy rullaksi ja leikkaa n. 1 ½ cm:n paksuisia siivuja, nosta siivut paperisiin vuokiin. Anna kohota 15 minuuttia liinan alla. Voitele kohonneet pullat ja paista 225 asteessa keskitasolla 12 minuuttia.
Sekoita sokerikuorrutteen ainekset sekaisin ja valuta lusikalla jäähtyneiden pullien päälle.

torstai 9. elokuuta 2012

Kuningatarpiirakka



2 munaa
1 ½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita sulatettuna
n. 4 dl mustikoita ja vadelmia
sokeria päälle

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeiseksi sulatettu voi. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka. Levitä taikina vuokaan ja ripottele marjat päälle. Laita marjojen päälle hiukan sokeria. Paista 200 asteessa keskitasolla 30 minuuttia.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tutti Frutti-pikkuleipiä n. 125 kpl



200 g voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 munaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoja
150 g tuttifrutti-crush karamellirouhetta


Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeiseksi karamellirouhe.
Tee taikinasta pötköjä (esim. leivinpaperoidun uunipellin päälle) halkaisijaltaan n. 2cm ja laita kylmään tunniksi. Leikkaa n. 1cm paksuisia viipaleita ( yhden pellin päälle 25kpl ) ja paista 200 asteessa keskitasolla 8 min.

Punaherukkapiirakka

Tätä ohjetta olen käyttänyt monessa muussakin piirakassa, marjat vain vaihtuvat.



Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
1 prk kermaviiliä
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
n. 1 dl punaherukoita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka ja painele taikina siihen.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada taikinan päälle. Ripottele punaherukat kermaviilin päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa keskitasolla 30 minuuttia.

Pehmeä piparikakku



2 munaa
2 dl sokeria
50 g voita
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
½ tl neilikkaa

Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi, lisää maito sekaan ja kiehauta. Lisää voimaito munavaahdon sekaan ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Voitele ja korppujauhota rengasvuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175 asteessa alatasolla 35 minuuttia.

maanantai 6. elokuuta 2012

Kuningatar-rahkapiirakka



150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
1 prk kuningatar-rahkaa
n. 4 dl mustikoita ja vadelmia
pinnalle vähän sokeria

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muna hyvin sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Painele taikina voidellun ja korppujauhotetun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen. Levitä rahka pohjan päälle ja ripottele marjat rahkan päälle. Paista 200 asteessa keskitasolla 30 min.

lauantai 4. elokuuta 2012

Poliisikakku


Tulipa otettua haastava tehtävä vastaan kun pyydettiin poliisilogolla oleva kakku. Leijonan päässä oli pieniä yksityiskohtia mitä oli vähän hankala tehdä elintarviketussilla mutta saa kelvata.

6 munan kakkupohja

Kostutus mansikkamehulla

Täyte 1 :
2 dl Flora vispiä vaahdotettuna
2 dl mansikkahilloa soseutettuna

Sekoita sekaisin.

Täyte 2 :
2 ½ dl Flora vispiä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 ps minipätkiksiä

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto. Vatkaa toisessa astiassa muna ja sokerit vaahdoksi. Yhdistä vaahdot keskenään. Sulata pätkikset miedolla lämmöllä mikrossa ja sekoita vaahdon sekaan.

Kuva tehty sokerimassalle ja pursotukset Flora vispillä (5dl)