sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Prinsessakakku



Lainasin taas kerran Kinuskikissan hyvää ja toimivaa ohjetta. Muutin ohjetta hiukan ja laitoin itse tehdyn vadelmahillokkeen tilalle valmista vadelmahilloa.

4 munaa
yhtä paljon sokeria kuin munia
vehnäjauhoja+perunajauhoja yhtä paljon kuin munia  (2osaa+1osa)
1 tl leivinjauhetta

Ota esiin kaksi saman kokoista isoa lasia. Hajota yhteen lasiin munat ja kaada toiseen sokeri. Kaada sokeri vatkausastiaan. Laita seuraavaksi lasiin vehnäjauhoja 2/3 osaa ja perunajauhoja 1/3 osaa jotta jauhoja on yhtä paljon kuin munia. Mittaa jauhojen sekaan vielä leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa 30 minuuttia.

Kostutus:
½ dl sitruunamehua
1 ½ dl vettä
1 rkl tomusokeria

Täyte:
½ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
5 dl maitoa
2 keltuaista
5 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria

300 g vadelmahilloa

Kuorrutus:
500 g marsipaania
tomusokeria

Ruusu:
valkoista sokerimassaa
sinistä pastaväriä

Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää maito ja keltuaiset. Kuumenna liedellä vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Anna jäähtyä. Voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kattilan kylmään vesihauteeseen.

Mittaa kulhoon kuohukerma ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon jäähtynyt maitokiisseli.

Sekoita kostuke sitruunamehusta, vedestä ja tomusokerista.

Laita ensimmäinen pohjalevy tarjoilulautaselle. Kostuta ja levitä päälle puolet vadelmahillosta ja noin kolmannes vaniljatäytteestä. Nosta päälle seuraava pohja. Kostuta ja täytä samaan tapaan. Laita kanneksi viimeinen pohja ja kostuta. Levitä loppu täyte kakun päälle ja reunoille samalla muotoillen se pyöreäksi.

Kauli marsipaani tomusokeroidulla alustalla ohueksi levyksi. Nosta kakun päälle ja tasoittele reunat. Leikkaa ylimääräinen marsipaani reunoilta pois.

Sihtaa ennen tarjoilua pinnalle tomusokeria.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Äidille äitienpäiväkakku 2013



7 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 28cm). Paista kakku 175 asteessa alatasolla 40 minuuttia.

Kostutus vaniljamaidolla (maitoa 2dl + 2tl vaniljasokeri)

Sitruunakiisseli ja vaniljakermarahka:

Sitruunakiisseli:
3 dl sokeria
1 dl jauhoja
2 dl vettä
1 ½ dl sitruunamehua
3 keltuaista
75 g margariinia tai voita

Sekoita kaikki ainekset kattilaan ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Laita kattila liedellä ja sekoita vispilällä koko ajan niin kauan että seos sakenee kunnolla. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä.

Kerma-vaniljarahka:
4 dl kuohukermaa
2 prk vaniljarahkaa
½ dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Laita molempia täytteitä päällekkäin kumpaankin väliin.

Kinuskipäällinen:
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
nokare voita

Laita sokeri ja kuohukerma kattilaan ja anna kiehua rauhassa noin 5-10 minuuttia. Laita lasiin kylmää vettä ja tiputa kinuskia tippa veteen. Jos tippa pysyy ehjänä niin kinuski on valmista, jos se hajoaa niin keitä kinuskia vielä hetki ja tee testi uudelleen. Laita voinokare valmiiseen kinuskiin antamaan kiiltoa.  Kaada valmis kinuski kylmän kakun päälle ja laita takaisin jääkaappiin jähmettymään.

Pursotukset:
4 dl Flora vispiä
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
keltaista karamelliväriä

Kukat tehty pastavärillä värjätyllä sokerimassalla.

Perinteinen kanelipitko




75 g voita
3 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 maustemitta suolaa
½ dl sokeria
1 tl kardemummaa
n.7-8 dl vehnäjauhoja

Täyte:
50 g voita
3/4 dl sokeria
1 ½ rkl vaniljasokeria
1 ½ rkl kanelia

Koristeluun:
muna
raesokeria

Sulata voi ja lämmitä se maidon kanssa +42 asteiseksi. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja hiiva pienen jauhomäärän kanssa. Alusta taikinaan loput jauhot pienissä erissä. Vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoilta. Laita taikina leivinliinan alle kohoamaan esim. mikroon n. 45 minuutiksi.

Pehmitä voi mikrossa. Lisää joukkoon sokerit ja kaneli. Sekoita lusikalla sekaisin.

Kumoa kohonnut taikina työpöydälle ja vaivaa sitä hetki. Kauli taikina jauhotetun leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä täyte pituussunnassa keskelle taikinaa, n. 1/3 osa taikinasta. Leikkaa molemmin puolin taikinaa viistosti alaspäin suikaleita. Letitä pitko nostelemalla suikaleita vuorotellen lomittain täytteen päälle. Anna kohota taas puolisen tuntia. Voitele pitko munalla ja ripottele raesokeria päälle. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.

Rahkainen kuningatarpiirakka




Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 tlk (250g) maitorahkaa
1 tlk (200g) kermaviiliä
2 munaa
3/4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
200 g mustikoita
100 g vadelmia

Sekoita voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina voidellun ja korppujauhotetun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Kaada taikinan päällä mustikat. Sekoita maitorahka, kermaviili, munat, sokeri ja vaniljasokeri keskenään ja levitä se mustikoiden päälle. Ripottele pinnalle vadelmat. Paista 200 asteessa alatasolla 30 minuuttia ja edelleen keskitasolla 5-10 minuuttia.