torstai 25. heinäkuuta 2013

Texmex-kanapiirakka



Ohje osittain kopioitu Kinuskikissalta.

Pohja:
Sunnuntain piirakkapohja pakastealtaasta

Täyte:

340 g broilerin fileleikettä
1 punainen paprika
1 sipuli
3 rkl taco-maustejauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
200 g valkosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
2 munaa
50 g maissia
2 dl juustoraastetta

Levitä valmis taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 200 asteessa keskitasolla 10 minuuttia.

Pilko broilerin fileleikkeet ja paprika pieniksi paloiksi. Silppua sipuli. Paista ensin broilerit kypsiksi, lisää pannulle paprika ja paista niitä hetki. Lisää sipuli ja kuullota ne pehmeiksi. Lisää mausteet.
Sekoita valkosipulituorejuusto, ranskankerma ja munat keskenään. Lisää siihen broileri-paprika-sipuliseos ja vielä maissi samaan seokseen. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja laita pinnalle juustoraaste. Paista piirakkaa 200 asteessa keskitasolla 30 minuuttia.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Mansikka-raparperipiirakka



Tämä ohje on kopioitu Pullahiireltä.

Pohja:
3 munaa
1½ dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1½ dl kiehuvan kuumaa vettä
150 g voita sulatettuna

Täyte:
4-5 dl raparperia
3 dl mansikoita
60 g voita
n. 2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen keitetyn veden kanssa. Lisää viimeiseksi sulatettu voi. Kaada taikina piirakkavuokaan (20x30cm).

Pilko raparperit ja mansikat. Laita ne taikinan päälle. Sekoita pehmeän voin sekaan jauhot ja sokerit ja nypi murumaiseksi seokseksi. Ripottele tasaisesti piirakan päälle. Paista piirakkaa 175 asteessa 25-30 minuuttia.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Rippikakku



Pohja:
6 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää varovasti siivilän läpi  keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa alatasolla n. 35 minuuttia.

Mustikkatäyte:
2 ½ dl mansikkakermaa
2 ½ dl mustikoita
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää mustikat sekä vaniljakreemijauhe.

Kostutus: Sprite

Sitruunatäyte:
2 dl Flora vispiä
200 g sitruunatuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
2 rkl sokeria

Vatkaa kerma vaadoksi ja lisää muut ainekset.

Päällinen tehty sokerimassasta.

Pursotukset:
5 dl Flora vispiä
2 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
punaista karamelliväriä