maanantai 5. toukokuuta 2014

Munkkirinkilöitä n. 25kpl



Ohje on otettu Kinuskikissan blogista. Tuli todella onnistuneita munkkeja.

Taikina:
200 g voi- tai margariinisulaa
5 dl kevytmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
2 tl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
n.14-15 dl vehnäjauhoja

Paistaminen:

1 l rypsiöljyä

Pinnalle:
sokeria

Sulata rasva. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Ripottele hiiva maitoon ja sekoita, kunnes se on liuennut maidon joukkoon. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhot pienissä erissä hyvin sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa mukaan voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.
Kohota taikinaa n. 45 min tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Jaa taikina osiin ja muotoile niistä ensin pyöreitä pullia. Tökkää sormi pullasta läpi ja heiluta sormea, kunnes aukko on venynyt riittävän suureksi.

Laita laakeaan (teräs/valurauta)kattilaan öljyä sen verran, että munkit eivät kelluessaan pääse koskettamaan pohjaa. Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Selviät ilman paistomittariakin; kun öljy alkaa ”liikkua” ja siitä alkaa nousta vähänkään höyryä, on aika vääntää lieden tehoa pienemmälle ja kokeilla pienellä taikinanpalalla. Öljy on oikean lämpöistä, kun pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa. Liian kylmässä öljyssä munkki painuu kattilan pohjalle. Liian kuumassa öljyssä pinta tummuu ennen kuin munkki ehtii kypsyä sisältä.

Nosta munkki öljyyn varovasti käsilläsi. Paista koosta riippuen 2-4 munkkia kerrallaan. Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut kunnolla, käännä munkki esimerkiksi reikäkauhalla toisinpäin. Kun kumpikin puoli on kypsynyt, nosta reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Rinkilät voit onkia öljystä myös haarukalla.
Imeytä paistetun munkin pinnalta ylimääräinen rasva seuraavasti. Aseta kulhon pohjalle pari kerrosta talouspaperia. Kierittele munkkia kulhon pohjalla niin, että öljy imeytyy paperiin joka puolelta.

Pyörittele sokerissa heti kun pystyt käsittelemään munkkia sormissasi. Sokeri tarttuu pintaan paremmin heti tuoreeltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti