lauantai 11. toukokuuta 2013
Äidille äitienpäiväkakku 2013
7 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 28cm). Paista kakku 175 asteessa alatasolla 40 minuuttia.
Kostutus vaniljamaidolla (maitoa 2dl + 2tl vaniljasokeri)
Sitruunakiisseli ja vaniljakermarahka:
Sitruunakiisseli:
3 dl sokeria
1 dl jauhoja
2 dl vettä
1 ½ dl sitruunamehua
3 keltuaista
75 g margariinia tai voita
Sekoita kaikki ainekset kattilaan ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Laita kattila liedellä ja sekoita vispilällä koko ajan niin kauan että seos sakenee kunnolla. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä.
Kerma-vaniljarahka:
4 dl kuohukermaa
2 prk vaniljarahkaa
½ dl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
Laita molempia täytteitä päällekkäin kumpaankin väliin.
Kinuskipäällinen:
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
nokare voita
Laita sokeri ja kuohukerma kattilaan ja anna kiehua rauhassa noin 5-10 minuuttia. Laita lasiin kylmää vettä ja tiputa kinuskia tippa veteen. Jos tippa pysyy ehjänä niin kinuski on valmista, jos se hajoaa niin keitä kinuskia vielä hetki ja tee testi uudelleen. Laita voinokare valmiiseen kinuskiin antamaan kiiltoa. Kaada valmis kinuski kylmän kakun päälle ja laita takaisin jääkaappiin jähmettymään.
Pursotukset:
4 dl Flora vispiä
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
keltaista karamelliväriä
Kukat tehty pastavärillä värjätyllä sokerimassalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti