Peruspullataikina:
2 ½ dl maitoa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
3/4 tl suolaa
1 muna
1 pss kuivahiivaa
7 dl jauhoja
75 g margariinia
Täytteenä vaniljakreemi:
3 dl vettä
1 dl vaniljakreemijauhetta
Voitelu kananmunalla ja pinnalle sokeria.
225 astetta keskitasolla 10-15 minuuttia
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Marianne-kakku
Hyvän ystäväni Mariannen vierailun vuoksi päätin tehdä Marianne-kakun. Suunnittelin tekeväni puna-valkoraidallisen päälllisen sekä pursotukset mutta tuota kermaa en kyllä punaiseksi saanut joten se sai jäädä sit vaaleanpunaiseksi, jäi kyllä harmittamaan, nyt ei noi värit oikein sovi yhteen. Mariannetäytteen ohjeen löysin jostakin blogista mutta en muista enää että mistä.
Pohja:
3 kananmunaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
175 astetta alatasolla 25 minuuttia
Täyte:
1 prk Flora Vispiä
1 prk vaniljamaitorahkaa
1 pss Marianne-rouhetta
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää loput ainekset joukkoon paitsi liivate. Liuota liivatelehdet kylmässä vedessä 5 min. ja purista ylimääräiset vedet pois, sekoita liivatteet tilkkaan kuumaa appelsiinimehua. Ja vasta sitten lisää muiden aineiden sekaan pikku hiljaa.
Kostutus appelsiinimehulla.
Päällinen maalattu sokerimassalle ja pursotukset värjättyä Flora Vispiä.
lauantai 25. syyskuuta 2010
Muumimamma-kakku
Nyt Muumimammakin löysi tiensä kakun päällistä koristelemaan. Äitini tykkää muumeista ja toivoi synttärikakkunsa päälle tätä kuvaa kuvaamaan itseään.
Huono kuvanlaatu johtuu siitä, että jouduin ottamaan kuvan kännykälläni, sen takia en viitsinyt edes ottaa useampaa kuvaa.
Pohja:
7 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
175 astetta alatasolla n. 40 minuuttia
Kostutuksessa käytin mansikkamehua.
Täytteenä minulla oli mansikkamousse ja maitosuklaamousse.
Moussepohja:
2 prk Flora Vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
1 levy Fazerin sinistä suklaata
mansikoita
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto. Vatkaa toisessa kupissa myös munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot.
Jaa mousse kahteen osaan, toiseen sekoita sulatettu suklaa ja toiseen survotut mansikat.
Liuota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja kaada liivatelientä vähän enemmän mansikkamousseen.
Kuva maalattu sokerimassalle ja kuvan alle laitettu vähän sokerikreemiä.
Pursotukset värjättyä Flora Vispiä joka on maustettu tomusokerilla ja vaniljasokerilla.

perjantai 24. syyskuuta 2010
Kalkkunavoileipäkakku
Tämän tein äitini synttäreille. Ohje on poimittu Kinuskikissa-blogista, pieniä muutoksia kyllä tein.
1 ½ dl kurkkusalaattia
1 rkl sinappia
200 g valkosipulituorejuustoa
200 g yrtti-pippurituorejuustoa
100 g maitorahkaa
Kostutus kasvisliemellä
Kuorrutus:
4 dl vispikermaa
3/4 dl majoneesia
ripaus suolaa ja valkopippuria
Koristelut:
2 tomaattia
150 g kalkkunaleikettä
vihreitä viinirypäleitä
persiljaa
Leikkaa leivistä reunat pois.
Pilko kalkkunaleike pieniksi kuutioiksi. Silppua basilika ja ruohosipuli. Valuta ananasmurska huolellisesti. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Asettele kahdeksan leipäviipaletta tarjottimelle ja kostuta. Laita päälle 1/3 täytteestä. Jatka näin, kunnes kakussa on neljä leipäkerrosta ja kolme täytekerrosta. Kostuta myös kakun päällinen.
Suojaa kakku kelmulla ja anna vetäytyä yön yli.
Kuorruta ja koristele seuraavana päivänä.
20 hengelle
16 moniviljapaahtoleipäviipaletta
16 vehnäpaahtoleipäviipaletta
Täyte:
300 g kalkkunaleikettä
1 ruukku basilikaa
3/4 dl ruohosipulisilppua
1 tlk ananasmurskaa1 ½ dl kurkkusalaattia
1 rkl sinappia
200 g valkosipulituorejuustoa
200 g yrtti-pippurituorejuustoa
100 g maitorahkaa
Kostutus kasvisliemellä
Kuorrutus:
4 dl vispikermaa
3/4 dl majoneesia
ripaus suolaa ja valkopippuria
Koristelut:
2 tomaattia
150 g kalkkunaleikettä
vihreitä viinirypäleitä
persiljaa
Leikkaa leivistä reunat pois.
Pilko kalkkunaleike pieniksi kuutioiksi. Silppua basilika ja ruohosipuli. Valuta ananasmurska huolellisesti. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Asettele kahdeksan leipäviipaletta tarjottimelle ja kostuta. Laita päälle 1/3 täytteestä. Jatka näin, kunnes kakussa on neljä leipäkerrosta ja kolme täytekerrosta. Kostuta myös kakun päällinen.
Suojaa kakku kelmulla ja anna vetäytyä yön yli.
Kuorruta ja koristele seuraavana päivänä.
Appelsiinikaurakeksit
4 dl kaurahiutaleita
150 g sulatettua margariinia
2 ½ dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 appelsiinin raastettu kuori
1 muna
Sekoita sulatettu margariini kaurahiutaleiden sekaan. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä appelsiinin raastettu kuori. Lisää viimeiseksi kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Laita pellin päälle pieniä kasoja, ei tarvitse olla mitään hienoja taikinapalloja. Paista 175 asteessa keskitasolla n. 10 minuuttia.
tiistai 21. syyskuuta 2010
Mustikkapiirakka
Tällä ohjeella teen yleensä kaikki marjapiirakat, marjat vain vaihtuvat.
2 munaa
1 ½ dl sokeria
2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g sulatettua voita tai margariinia
Pinnalle:
3 dl mustikoita tai muita marjoja
sokeria oman maun mukaan
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä rasva. Voitele ja korppujauhoita piirakkavuoka ja laita taikina siihen. Lisää mustikat ja pinnalle vielä hiukan sokeria. Paista 200 asteessa keskitasolla n. 30 minuuttia.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Vaniljaviineri
Helpompaa ei leivonta voisi olla. Valmis taikina vain ulos pakastimesta ja vaniljakreemin valmistus. Nopeita vierasvaraleivonnaisia.
Valmiita voitaikinalevyjä ja päällä vaniljakreemi (valmistus pakkauksen ohjeen mukaan). Voitele kananmunalla ja raesokeria koristeeksi. Paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia
Valmiita voitaikinalevyjä ja päällä vaniljakreemi (valmistus pakkauksen ohjeen mukaan). Voitele kananmunalla ja raesokeria koristeeksi. Paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia
perjantai 17. syyskuuta 2010
torstai 16. syyskuuta 2010
Mustikkarahkakakku
Tämän ohjeen sovelsin ihan itse, tai voi olla että jostain löytyy tämmöinen ohje mutta itse laitoin oman pään mukaan kaikki ainekset. Tälläinen tekele tästä tuli.
Pohjalle:
75 g piparimurusia
50 g voita
Päälle:
2 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200g mustikoita
4 liivatelehteä
Kiille joka katosi jonnekkin:
2 dl mansikkamehua
3 liivatelehteä
Mustikoita hiukan koristeeksi pinnalle.
Pohjalle:
75 g piparimurusia
50 g voita
Päälle:
2 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200g mustikoita
4 liivatelehteä
Kiille joka katosi jonnekkin:
2 dl mansikkamehua
3 liivatelehteä
Mustikoita hiukan koristeeksi pinnalle.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Shakkiruudut n. 40 kpl
Pitkästä pitkästä aikaa päätin väkertää shakkiruutu-pikkuleipiä. Kerran aikaisemminkin olen niitä kokeillut ja pakko myöntää, että ne ovat tosi hyviä, ei vaan ole niitä helpoimpia pikkuleipiä. Itselläni tuo shakkiruutukuviointi meni vähän pipariksi mutta eipä tuo haittaa.
200 g voita
1 ½ dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3 tl kaakaojauhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää jauhot joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. Jaa taikina kahteen osaan ja lisää toiseen kaakaojauhe. Laita taikinat jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Tee taikinasta kaksi vaaleata ja kaksi tummaa taikinapötköä ja laita vierekkäin sekä päällekkäin niin että muodostuu shakkiruutu. Leikkaa ½ cm paksuisia viipaleita ja paista 175 asteessa keskitasolla 15 minuuttia.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Hello Kitty - kakku
Tässä se nyt sitten on, ensimmäinen kakkumaalaukseni (ja sen kyllä huomaa). Olin niin intoa täynnä etten malttanut odottaa sokerimassan kuivumista tarpeeksi kauan ja aloin maalata liian aikaisin. Virheistähän sitä oppii kaikista parhaiten joten seuraavalla kerralla olen jo paljon viisaampi. Laitoin jo toisen harjoittelukuvan aluille.
3 munan peruspohja jonka täytteenä mansikka-vadelmahilloa ja vadelmamoussea. Kostutukseen käytin vaniljamaitoa. Kuva maalattu sokerimassalle ja reunoilla Vispi creme.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Mustikkamuffinssit 12kpl
Nämä on helppoja ja nopeita leivonnaisia, ei tarvitse minkäänlaista sähkövatkainta, pelkkä lusikka riittää sekoittamiseen.
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
2 kananmunaa
100 g juoksevaa margariinia
3 dl mustikoita (itse käytin omia pensasmustikoita)
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita muffinssivuokiin. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15-20 minuuttia

tiistai 7. syyskuuta 2010
Mokkaruutu
Tänään teki kovasti mieli leipoa jotakin ja päädyin tekemään mokkaruutua. Tämä ohje on melko vanha sillä alkuperäisessä ohjeessa mittayksikkönä on kahvikuppi, itse olen kyllä muuttanut ne desilitroiksi.
Sulata rasva kattilassa ja lisää loput aineet kattilaan ja sekoita niin kauan, että seos on tasaista. Kaada kuumana pohjan päälle ja levitä nopeasti. Koristele esim. strösseleillä.
Pohja:
2 munaa
3 dl sokeria
150 g voisulaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl maitoa
Vatkaa munat ja sokeri. Lisää voisula ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää viimeiseksi maito. Levitä taikina uunipellin päälle ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.
Päällinen:
2 rkl rasvaa
4 rkl kahvia
200 g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
Sulata rasva kattilassa ja lisää loput aineet kattilaan ja sekoita niin kauan, että seos on tasaista. Kaada kuumana pohjan päälle ja levitä nopeasti. Koristele esim. strösseleillä.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Suklaa-appelsiinikakku
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 appelsiinin raastettu kuori
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl tummaa suklaarouhetta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet, appelsiinin raastettu kuori sekä suklaa keskenään. Lisää ne voivaahdon sekaan.
Voitele ja korppujauhota vuoka ja kaada taikina vuokaan.
175 astetta alataso n. 50 min.
Suklaavanukas
6 dl maitoa
½ dl sokeria
3/4 dl maissitärkkelystä
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
Sekoita kattilassa kaikki muut aineet paitsi vaniljasokeri. Keitä 5 minuuttia ja ota pois liedeltä. Lisää vaniljasokeri. Laita annosmaljoihin ja jääkaappiin kylmettymään.
Itse pursotin vielä ennen syöntiä kermavaahtoa päälle ja karamellirouhetta koristeeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)