torstai 23. elokuuta 2012
Herkkupullat n. 20 kpl
Peruspullataikina:
2 ½ dl maitoa
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 muna
1 pss kuivahiivaa
6-7 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia tai voita
Väliin:
75 g voita
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
(kanelia)
voitelu kananmunalla
Sokerikuorrute:
2 dl tomusokeria
2-3 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
elintarvikeväriä
Lämmitä maito +42 asteiseksi. Sekoita maidon sekaan suola, sokeri, kardemumma, muna ja hiiva sekoitettuna pieneen jauhomäärään. Lisää loput jauhot ja rasva alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikinaa kunnes se alkaa irtoamaan kulhon reunoilta. Anna taikinan kohota ½ tuntia.
Vatkaa voi ja sokerit pehmeäksi vaahdoksi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä voikreemi levyn päälle ja ripottele halutessasi myös kanelia. Pyöritä taikinalevy rullaksi ja leikkaa n. 1 ½ cm:n paksuisia siivuja, nosta siivut paperisiin vuokiin. Anna kohota 15 minuuttia liinan alla. Voitele kohonneet pullat ja paista 225 asteessa keskitasolla 12 minuuttia.
Sekoita sokerikuorrutteen ainekset sekaisin ja valuta lusikalla jäähtyneiden pullien päälle.
torstai 9. elokuuta 2012
Kuningatarpiirakka
2 munaa
1 ½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita sulatettuna
n. 4 dl mustikoita ja vadelmia
sokeria päälle
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeiseksi sulatettu voi. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka. Levitä taikina vuokaan ja ripottele marjat päälle. Laita marjojen päälle hiukan sokeria. Paista 200 asteessa keskitasolla 30 minuuttia.
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Tutti Frutti-pikkuleipiä n. 125 kpl
200 g voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl
fariinisokeria
2 munaa
1 tl soodaa
1 tl
leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoja
150 g tuttifrutti-crush
karamellirouhetta
Vaahdota voi ja
sokerit. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeiseksi karamellirouhe.
Tee taikinasta
pötköjä (esim. leivinpaperoidun uunipellin päälle) halkaisijaltaan n. 2cm ja laita kylmään tunniksi. Leikkaa n. 1cm
paksuisia viipaleita ( yhden pellin päälle 25kpl ) ja paista 200 asteessa keskitasolla 8
min.
Punaherukkapiirakka
Tätä ohjetta olen käyttänyt monessa muussakin piirakassa, marjat vain vaihtuvat.
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
1 prk kermaviiliä
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
n. 1 dl punaherukoita
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka ja painele taikina siihen.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada taikinan päälle. Ripottele punaherukat kermaviilin päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa keskitasolla 30 minuuttia.
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
1 prk kermaviiliä
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
n. 1 dl punaherukoita
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka ja painele taikina siihen.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada taikinan päälle. Ripottele punaherukat kermaviilin päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa keskitasolla 30 minuuttia.
Pehmeä piparikakku
2 munaa
2 dl sokeria
50 g voita
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
½ tl neilikkaa
Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi, lisää maito sekaan ja kiehauta. Lisää voimaito munavaahdon sekaan ja lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Voitele ja korppujauhota rengasvuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175 asteessa alatasolla 35 minuuttia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)