lauantai 28. tammikuuta 2012

Lohipiiras 15 kpl

Jotakin muuta suolaista teki mieli tehdä ristiäisiin  kuin aina vaan voileipäkakkua. Tämän ohjeen löysin jo aikaisemmin Kermaruusun blogista ja on ollut tarkoitus kokeilla, nyt sitten tein ensin koevedoksen ja totesin ne hyvän makuisiksi. Nämä siis päätyi ristäistarjoiluun voileipäkääretortun kaveriksi.



Taikina:
200 g voita
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk sitruunarahkaa

Sekoita ensin jauhot voin sekaan, lisää lopuksi sitruunarahka ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte:
200 g lohta (raakana)
2 keitettyä kananmunaa
1 dl riisiä (raakana)
½ dl tilliä
½ prk creme bonjour cusine sipulisekoitusta
1 tl yrttisuolaa
½ tl suolaa
½ tl sitruunapippuria

Keitä kananmunat ja riisi. Pilko lohi pieniksi palasiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Voiteluun kananmunaa

Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen isoksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla paloja. Laita pyöreän pohjan päälle täytettä, laita toinen pyöreä pala päälle. Nipistä reunat kiinni haarukalla. Voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa keskitasolla 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti