Kokeilin tällä kertaa pullataikinan tekoa hiukan erilaisella ohjeella kuin mitä yleensä olen tehnyt. Katsoin aikaisempaa julkaisuani vaniljapullista ja ihmettelin kun oli teko-ohje jäänyt laittamatta eli tällä kertaa teko-ohjeen kera.
2½ dl maitoa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
½ rkl kardemummaa
1 muna
6 dl vehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
100 g margariinia
Vaniljakreemi:
½ dl vaniljakreemijauhetta
1 ½ dl vettä
Lämmitä maito +42 asteiseksi. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja muna. Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään ja lisää se maidon sekaan. Lisää jauhoja pienissä erissä. Lisää vaivauksen loppupuolella pehmeä margariini. Vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoilta. Peitä kulho liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina 12 osaan. Litistä taikinapala littanaksi pyöreäksi kiekoksi. Laita lusikallinen vaniljakreemiä ( sekoita vispilällä ainekset sekaisin ja anna muutaman minuutin jähmettyä jääkaapissa) keskelle taikinaa ja nosta reunat nyytiksi, käännä nyytti ylösalaisin niin että nyytin reunat jää alle. Voitele munalla ja ripottele raesokeria päälle. Paista 225 keskitasolla asteessa 12-15 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti