Tällä kertaa tein sokerikakkupohjan kuudesta munasta Kinuskikissan vinkin mukaan, mikä löytyy täältä. Tällä periaatteellahan on helppo tehdä vaikka kuinka monesta kananmunasta kakkupohja eikä tarvitse aina penkoa niitä leivontakirjoja esille, meinaan kyllä jatkossakin käyttää tätä.
6 munan sokerikakkupohja
Täyte:
1 prk Flora vispiä
200 g Violan sitruunatuorejuustoa
3 rkl sokeria
400 g pakastemansikoita
½- 1 dl sokeria
Kostutus:
3 dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto sekä sokeri.
Soseuta hiukan kohmeiset mansikat sauvasekoittimelle soseeksi ja mausta sokerilla.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta vaniljamaidolla ja laita ensin kerros mansikkasosetta ja sen päällä puolet sitruunakermasta, toista sama toisessa välissä. Kostuta päällimmäinen kerros molemmita puolilta. Laita kelmu kakun päälle. Aseta kakun päälle vaikka esim. ohut kirja painoksi, että kakku tiivistyy hyvin ja anna vetäytyä mielellään yön yli ennen päällystämistä.
Koristelu:
6 palaa maitosuklaata
Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan välillä sekoittaen. Laita suklaa pieneen pursotinpussiin missä pieni kirjoitustylla. Valuta suklaata leivinpaperille haluamallasi tavalla ja laita jääkaappiin kovettumaan.
kukka ja lehdet tehty pastaväreillä värjätyllä sokerimassalla
Pursotukset:
5 dl Flora vispiä
tomusokeria
vaniljasokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti