En ole aikaisemmin käyttänyt marja-aronioita leipomiseen mutta nyt Pullahiiri oli tehnyt tälläisen kakun ja pakko oli itsekkin kokeilla hänen onnistuneella ohjeella. Ohjeen kopioin hänen blogistaan.
Pohja:
40 g voita
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
50 g maitosuklaata
3 rkl kaakaojauhetta
3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl maitoa
Täyte:
400 g marja-aronioita
3 dl vispikermaa
250 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl + 3 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
noin 3 rkl vettä
Kuorrute:
150 g suklaata + 3 rkl kermaa
Sulata suklaa ja nosta sivuun jäähtymään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa voimakkaasti sekaisin. Lisää joukkoon maitosuklaa. Sekoita kaakaojauhe, vehnäjauho sekä leivinjauhe keskenään ja lisää ne vielä edellisiin yhdessä maidon kanssa.
Pingota noin 22 cm vuokaan leivinpaperi pohjalle ja voitele kevyesti vuoan reunat. Kaada taikina pohjalle ja paista 175 asteessa keskitasolla noin 15-20 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Nosta vuoka ritilän päälle jäähtymään.
Valmista täyte. Mittaa tehosekoittimeen marja-aroniat, 3 rkl tomusokeria sekä vaniljasokeri. Soseuta marjat sokereiden kanssa. Kaada seos siivilän läpi muutamaan otteeseen, jotta marjoista saadaan sakka erotettua. Laita liivatteet likoon kylmään veteen ainakin noin 5 minuutin ajaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista kulhossa mascarpone yhdessä 1 dl tomusokeria. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja nosta liossa olleet liivatteet kiehuvan veden sekaan. Älä enää keitä. Sekoittele liivatenestettä hetken aikaa ja kaada se marja-aronian sekaan. Lisää marja-aronia-liivateseos mascarponen sekaan. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Sekoittele varovasti tasaiseksi massaksi. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin ainakin noin 4 tunnin ajaksi, mielellään yön yli.
Mittaa kerma kattilaan ja kuumenna, älä keitä. Kaada kuuma kerma rouhitun suklaan päälle. Sekoittele jotta suklaamassasta tulee tasainen. Kaada hieman jäähtynyt seos kakun päälle (levitä paletilla tai veitsellä). Nosta jääkaappiin jähmettymään. Irroita ja koristele.
Maukas ja hyvä kakku. Voin suositella muillekin.
VastaaPoista