tiistai 4. syyskuuta 2012
Minttupalat 25 kpl
Tämäkin ohje löydetty Kinuskikissan kirjasta.
Pohja:
200 g margariinia
100 g tummaa suklaata
4 munaa
1 ½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
Sulata margariini ja rouhi suklaa pieneksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen margariinisulan kanssa. Lisää viimeiseksi suklaarouhe. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 200 asteessa keskitasolla 12 minuuttia. Anna jäähtyä.
Minttutäyte:
150 g voita
5 dl tomusokeria
vihreää elintarvikeväriä
3 tl piparminttuaromia
Sulata voi. Lisää tomusokeri. Värjää täyte elintarvikevärillä mintunvihreäksi. Mausta piparminttuaromilla. Vatkaa sähkövatkaimella hetken aikaa, jotta täytteestä tulee tahnamainen. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja laita sen jälkeen hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
Maitosuklaakuorrute:
175 g voita
200 g maitosuklaata
Koristelu:
40 g valkoista suklaata
Laita voi ja maitosuklaa kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä sen aikaa, kun sulatat valkosuklaan.
Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Laita pursotuspussiin, jossa on pieni pyöreä tylla (1 mm) tai käytä kulmasta auki leikattua pakastuspussia.
Kaada maitosuklaakuorrute täytteen päälle. Pursota valkosuklaalla samantien tiheitä raitoja kuorrutteen pinnalle. Ota veitsi ja vedä kevyesti sen kärjellä raitojen poikki edestakaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti